Aphyosemion australe on harrastuksen parissa sukunsa yleisin laji; sitä on käytännössä aina saatavilla Euroopan tukuista ja ajoittain jopa Suomen akvaarioliikkeistä. Siitä on jalostettu useita värimuotoja (esim. Gold, Chocolate, Orange ja Doré spotless) ja myös useita luonnonkantoja pidetään akvaarioissa. Laji on kestävä ja helppohoitoinen ja sopii hyvin aloittelevan harrastajan ensimmäiseksi killilajiksi.

Kuvissa näkyvä Jari Kosken pitämä porukka asuu omassa lajialtaassa kiekkokotiloiden kanssa. Kasveina altaassa on juurakkoon kiinnittynyttä jaavansammalta ja pinnassa pistiaa tuomaan varjoja. Myös potos-ruukkukasvi on levittänyt tiheän juuriston altaaseen. Suodattimena sienisuodatin pienellä virtauksella. Ajoittain tulee esiin uusia poikasia, mutta ei niin tiheään kuin täpläviiripyrstöjen (Fundulopanchax gardneri) altaissa
"Oma epäilyni on, että joko poikaset ovat varomattomampia tai aikuiset syövät herkemmin poikasia. Yllätyspoikanen tuli juuri viime viikolla esiin miljoonakala-altaassa. Aikuisia kirjoviiripyrstöjä on siellä asunut viimeksi yli puoli vuotta sitten. Eli altaaseen jääneistä munista voi tulla yllätyksiä vielä pitkän ajan jälkeenkin. Aikalailla kaikkiruokaisia ovat, mutta mitään ruokaa ei syödä hotkimalla, vaan sitä mutustellaan rauhassa. Rohkea ja utelias laji, mutta kuitenkin melko rauhallinen. Useamman yksilön altaassa koiraat saattavat pitää omaa pientä reviiriä, mutta mitään vahingoittavia taisteluja niistä ei synny. Oma kokemukseni on, että mieluummin isompi ryhmä kuin että yksi koiras kaksi naarasta. Isompi ryhmä on rauhallisempi."


- Uhanalaisuusluokitus
- Elinvoimainen (LC), käytännössä kaikki harrastuksen parissa olevat kalat ovat viljeltyjä
- Akvaario
-
40l riittää pienelle porukalle. Tiheää kasvillisuutta ja esim. tammenlehtiä piiloiksi pohjalle. Kevyt virtaus. Koiraat saattavat loikata, joten tiiviit kansilasit ovat tarpeen.
Sopii seura-akvaarioon muiden pienten ja rauhallisten lajien kanssa, joilla on samat vaatimukset.
- Lämpötila
- 20-30 °C.
- pH
- 6-7.5
- Veden kovuus
- < 10 °dH
- Maksimikoko
- 5 cm
- Ruokinta
- Kaikkiruokainen
- Populaatiot Suomessa
- Suomessa on tällä hetkellä ainakin normaaliväristä sekä Gold-värimuotoa, tiettävästi ei luonnonpopulaatioita.
- Sympatriset lajit
- Aphyosemion alpha, Aphyosemion escherichi, Aplocheilichthys spilauchen, Epiplatys singa, Epiplatys berkenkampi (tai sexfasciatus).

- Viljely
-
Kutualusta: tiheät kasvit, kutumopit.
Munien inkubaatioaika: 10-20 päivää.

